VinoViP Cortina 2026
PR Matka: Civilta del bere / Italian Trade Agency (Stockholm Office)
Dolomiittien vuoristomaisemissa järjestettävä VinoVip Cortina ei ole Italian suurin viinitapahtuma, mutta sen vaikutusvalta on kokoaan huomattavasti suurempi. Joka toinen vuosi järjestettävä tapahtuma kokoaa Cortina d’Ampezzoon joukon viinialan merkittävimpiä nimiä, joiden näkemykset heijastuvat usein koko italialaisen viinialan tulevaisuuteen. Tänä kesänä järjestetty tapahtuma oli jo 15. laatuaan. Kahden päivän mittainen tapahtuma koostuu tastingeistä, paneelikeskusteluista sekä kaiken kruunaavasta talk showsta. Aikaa jäi myös hieman Cortinan alppikylään tutustumiseen.
Cortina – muutakin kuin olympiakylä
Monille Cortina tuo mieleen edelliset talviolympialaiset, jolloin kyseinen paikka jakoi kisäisännyyden Milanon kanssa. Cortinassa on edelleen näkyvissä Olympialaisten rippeet. Cortina on toki muutakin kuin olympiakylä. Kaduilla näkyi sulassa sovussa niin luksusmuotiliikkeitä kuin retkeilyvarusteita myyviä putiikkejakin. Tätä kaikkea ympäröi majesteettiset dolomiitit.
Cortina d`Ampezzo sijaitsee Pohjois-Italiassa, Veneton alueella. Veronan lentokentältä matkaa Cortinaan kertyy noin kahden tunnin ajomatkan verran. Talvisin Cortina täyttyy laskettelijoista, muina vuodenaikoina vaeltajat ja retkeilijät täyttävät kadut.
Upeista maisemista voi nauttia myös ilman vaeltamista ja kiipeilyä, sillä Cortinassa on useita maisemahissejä, joilla pääsee ylös ihailemaan Dolomiittien ympäröivää kylää.





Talk Show – vastauksia vaikeisiin kysymyksiin
Vino Vip Cortinan päätapahtumana toimii Talk Show, jossa puhujina oli tänä vuonna Italian viinituotannon todelliset klassikot: Piero Antinori, Sandro Boscaini, Angelo Gaja ja Fausto Maculan. Keskustelun ytimessä oli ennen kaikkea viinialan haasteet, kuten ilmastonmuutos, kulutuksen hidastuminen, vientimarkkinoiden epävarmuus, tuotantokustannusten nousu ja ikuiset byrokratian haasteet. Viinialaa haastaa myös terveyskeskeinen keskustelu.
Antinori painottaa, että viini ei ole yhtä kuin alkoholi. Kyseessä on kaksi täysin eri asiaa. Viini on ennen kaikkea tuhansia vuosia jatkunut perinne, jolla on tärkeä rooli niin ruokapöydässä kuin sosiaalisessa kanssakäymisessä. Antinori peräänkuuluttaa erityisesti nuorille sukupolville suunnattua viestintää, jossa voisi tuoda esille juurikin viinin kulttuurisen ja historiallisen merkityksen.
Yksi suurimmista haasteista on pyrkimys rinnastaa viini muihin alkoholijuomiin. – Piero Antionori

Sandro Boscaini toteaa, ettei halua puhua kriisistä, vaan muutoksesta. Hänen mukaansa vaikka maailma muuttuu, on viini edelleen vahva. Boscaini painottaa kuitenkin itsereflektiota. Hänen mukaansa etenkin italiassa puhutaan viineistä edelleen samalla tavalla kuin 30-40 vuotta sitten. On aika purkaa myyttejä ja luopua viinin ylikorostamisesta.
On tärkeää puhua viineistä tavalla, joka puhuttelee nykypäivää – Sandro Boscaini
Talk Shown lopuksi jaettiin myös Khail-palkinto, joka on nimetty Civiltà del beren perustajan Pino Khailin mukaan. Palkinto jaetaan henkilölle, joka on ansioitunut italialaisen viinin edistämisessä. Tällä kertaa palkinto myönnettiin Marilisa Allegrinille.

Prosecco
Talk Shown lopuksi Proseccon tulevaisuudesta meille puhui Diego Tomasi, Conegliano Valdobbiadene Prosecco DOCG suojeluun keskittyvän konsortion johtaja. Ilmastonmuutos on jo nyt aiheuttanut valtavia haasteita alueelle. Ilmastonlämpeneminen näkyy erityisesti yölämpötiloissa, jotka ovat nousseet alueella selvästi. Tämä estää köynösten lepäämistä ja kuluttaa sen energiavarastoja, mikä hidastaa kypsymistä ja heikentää viinin laatua. Viiniköynnös kohtaa olosuhteita, joihin se ei ole evolutiivisesti sopeutunut. Alueen viinitarhat eivät voi siirtyä korkeammalle tai viileämpiin paikkoihin, koska fyysinen rajapinta on jo saavutettu. Nykyiset lämpötilat alueella vastaavat jo vuoden 2040 lämpötiloja, mikä kertoo siitä, että ilmastonmuutos ei ole tuleva ongelma, vaan jo käynnissä oleva todellisuus.
Ilmastonmuutos uhkaa erityisesti terroirin merkitystä tasangoilla, joissa korkea lämpö ja kuivuus tasoittavat eroja alueiden välillä. Ratkaisuna tähän tulisi korostaa mikroalueiden tuntemusta, maaperän merkityksen palauttamista sekä vanhojen köynnösten hyödyntämistä. Uusien lajikkeiden kehitys on hyvin hidasta, mitä ei ehditä odottaa alueella. Nykyisten lajikkeiden kanssa viinityyli voi muuttuu kohti aroamaattisempaa ja eksoottisempaa tyyliä. Ilmastonmuutos haastaa siten tyypillisiä ja totuttuja makuja.
Maaperää ja mikroilmastoa ilmentävät erityisesti Proseccon Rive-luokitus, johon kuuluu tällä hetkellä 43 aluetta. Termillä Rive- viitataan Conegliano Valdobbiadenen DOCG -alueen jyrkkiin rinteisiin. Rive-viinit ovat maaperän ja mikroilmaston tuotteita ja niillä on ainutlaatuinen profiili.


Talk Shown jälkeen pääsimme osallistumaan prosecco tastingiin. Ilahdun aina, kun viinin pakkaukseen ja etikettiin on panostettu. Fasol Meninin pulloissa taide saa todella näkyä. Fasol tiimin Alessandron mukaan viini ja taide kuuluvat yhteen. Tämä kuvastaa hyvin viinin asemaa kulttuurisena tuotteena.

Keskiössä Pinot- perhe
Toisen päivän aamupäivä oli pyhitetty Pinot-perheen lajikkeille: Pinot Noirille, Pinot Grigiolle ja Pinot Blancille, joista Pinot Grigio on ehdottomasti Italian yksi valkoviinien päälajike. Professori Luigi Bavaresco Piacenzan katolisesta yliopistosta kertoi lyhyen katsauksen Pinotien historiaan ja nykytilaan. Tämän jälkeen pääsimme tutustumaan tastingin muodossa Pinot-lajikkeista valmistettuihin viineihin. Näytteillä oli yhteensä 74 erilaista Pinot Noirista, Pinot Grigiosta ja Pinot Blancista valmistettua viiniä aina Venetosta Sisiliaan.

Le Manzanen Pinot Grigio delle Venezie DOC 2025 oli todella hedelmäinen ja mineraalinen Pinot Grigio, jossa kirpeä raparperi kohtasi suolaisen loppumaun.

Stefano Pola Alture Rose de Nero (Pinot Nero) kuohuviini edustaa Stefano Polan ”Alture” -linjaa osana Bellunan Dolomiiteilla toteuttamaan projektia. Viinitarhat sijaitsevat 650 metrin korkeudessa Valbellunassa, Dolomiiteilla. Pullokypsytysmenetelmällä 36 kuukautta kypsynyt runsas kuohuviini, jossa metsämansikka, kypsää sitruunaa ja paahteisuutta.

Cantina Tramin – Unterebner Pinot Grigio 2023 on kompleksinen ja elegantti. Viinissä kivellisiä hedelmiä, hieman paahtoleipää ja kypsää sitruunaa. Keskitäyteläinen ja runsas maku, joka päättyy mineraaliseen ja viipyilevään loppumakuun.

Paraschos Not 2022 Pinot Grigio on kuorikontaktiviini Friulian Colliosta. Viinissä on runsaasti kypsää hedelmäistyyttä ja aavistus tanniinisuutta.

Villa Bogdano 1880 tulee Pohjois-Venetosta. Pinot Grigio Venezia DOC 2019 on luomuviini, jossa trooppiset hedelmät ja aavistuksen hunajainen loppumaku sekä hyvä hapokkuus luovat tasapainoisen kokonaisuuden.

Tapahtuman huipennus – Grand tasting vuoristomaisemissa


Viimeisenä päivänä osallistuimme tapahtuman suurimpaan tastingiin. Chalet Tofane on kyllä upein maistelupaikka, jossa olen koskaan ollut. Tapahtuma oli hyvin suosittu ja avoinna myös kuluttajille. Tästä syystä ihmisiä oli todella paljon ja toisinaan oli haastavaa saada lasiinsa viiniä ja kuulla viinintekijöiden puhetta. Tämä on toki näiden massatilaisuuksien yleinen ongelma. Olisin jakanut tilaisuuden kahteen, eli ammattilaiset ja kuluttajat eri aikaan, jotta tilaisuudesta olisi saanut enemmän irti.
Ruuhkasta ja tungoksesta huolimatta sain maistettua jotain mielenkiintoisia viinejä.

Cantina Terlano on on 1893 perustettu yksi Alto Adigen huippuluokan osuuskunnista. Täällä vinit kasvavat vulkaanisella maaperällä. Cantina Terlanon Quartz Alto Adige Terlano Sauvignon Blanc 2023 on hyvin aromaattinen ja mineraalinen Sauvignon Blanc.

Planeta Frappato

Tai Rosso on hyvin mielenkiintoinen rypälelajike. Tästä lajikkeesta valmistetut viinit ovat usein keskitäyteläisiä, pinot noir -tyyppisiä kevyempiä punaviinejä, joissa on kuitenkin rutkasti makua, kuten punaisia marjoja, kukkaisuutta ja mustapippuria.
Puntozero Tai Rosso Colli Berici Riserva DOC on klassinen Tai Rosso, jossa punaisia marjoja ja kukkaisuutta. Silkkiset tanniinit.
Tai Rossosta voi lukea lisää aiemmin kirjoittamistani artikkeleista: The taste of Colli Berici.

VinoVip Cortinan kolme tärkeintä viestiä
VinoVip Cortinan keskusteluista, esityksistä ja tastingeista nousi esiin kolme teemaa, jotka näyttävät määrittävän italialaisen viinialan tulevaisuutta.
Ensinnäkin ilmastonmuutos ei ole enää tulevaisuuden uhka, vaan viinialan tämän päivän todellisuus. Erityisesti Conegliano Valdobbiadene Prosecco DOCG -alueella lämpötilojen nousu ja muuttuvat kasvuolosuhteet vaikuttavat jo nyt viiniköynnösten hyvinvointiin, rypäleiden kypsymiseen ja viinien tyyliin.
Toiseksi viinialan on löydettävä uusia tapoja puhutella nuorempia kuluttajia. Talk Show’n keskusteluissa korostui tarve kertoa viinistä nykyistä ymmärrettävämmin ja tuoda esille sen kulttuurinen, historiallinen ja gastronominen merkitys sen sijaan, että viini nähtäisiin pelkästään alkoholituotteena.
Kolmanneksi alkuperän merkitys korostuu entisestään. Kun ilmastonmuutos haastaa perinteisiä viinityylejä, maaperän, mikroilmaston ja tarkasti rajattujen viljelyalueiden merkitys kasvaa. Tämä näkyy esimerkiksi Proseccon Rive-luokituksessa, jossa yksittäisten rinteiden ja mikroalueiden ominaispiirteitä pyritään tuomaan yhä selvemmin esiin.
Vaikka tapahtuman Grand Tastingin ruuhka verotti kokemusta hieman, VinoVip Cortina osoitti jälleen, miksi sitä pidetään yhtenä Italian viinialan vaikutusvaltaisimmista tapahtumista. Se tarjoaa ainutlaatuisen mahdollisuuden kurkistaa siihen, mistä italialaisessa viinimaailmassa puhutaan juuri nyt ja millaisia ratkaisuja alan tulevaisuuden haasteisiin etsitään.


