Viini – ei kun viskimatkalla Skotlannin Skyen saarella
Viime syksynä toteutin yhden pitkäaikaisimmista haaveistani: matkustin Skotlantiin, ja erityisesti Skyen saarelle. Vaikka viinitiloja ei tällä matkalla näkynyt, päätin tutustua Skotlannin perinteiseen juomaan – viskiin.
Henkeäsalpaava Isle of Skye
Isle of Skye, eli Skyen saari, sijaitsee Skotlannin luoteisosassa ja kuuluu Sisä-Hebridien saariryhmään. Se on ryhmän suurin saari, noin 80 kilometriä pitkä, ja siellä asuu reilut 10 000 ihmistä. Saaren keskus on viehättävä Portree, joka tunnetaan erityisesti pastellinsävyisistä taloistaan sataman rannalla. Muita kyliä ovat mm. Dunvegan, Edinbane, Uig ja Staffin pohjoisessa sekä Broadford, Armadale, Carbost, Elgol ja Kyleakin etelässä.


Meidän road trip -matkamme alkoi Invernessistä, josta ajoimme Skyelle noin kahdessa tunnissa vuokra-autolla. Saari hurmasi heti – maisemat olivat juuri niin henkeäsalpaavia kuin olin kuvitellut. Old Man of Storr ja Fairy Poolsin vesiputoukset olivat vain osa nähtävyyksistä, joihin ehdimme tutustua kahden päivän aikana. Myrsky kuitenkin yllätti ja pakotti meidät jatkamaan matkaa suunniteltua aiemmin – hyvä muistutus siitä, että Skotlannin ylämailla kannattaa varautua säähän ja joustaviin suunnitelmiin.
Kapeat tiet ja vasemmanpuoleinen liikenne vaativat kuskilta tarkkuutta ja kokemusta. Vaikka matkustimme lokakuun lopussa, suosituimpien kohteiden parkkipaikat täyttyivät nopeasti.
Nähtävyyksien lisäksi halusin ehdottomasti vierailla saaren viskitislaamolla, jonne suuntasimmekin eräänä perjantai-aamuna.
Talisker – Saaren vanhin viskitislaamo


Yksi matkani kohokohdista oli vierailu Taliskerin viskitislaamolla, joka sijaitsee Skyen luoteisosassa, Carbostin kylässä, Loch Harbortin rannalla. Talisker on saaren vanhin tislaamo, perustettu vuonna 1830 Hugh ja Kenneth McAskillin toimesta. Alku ei ollut helppo – vastoinkäymiset seurasivat toisiaan, ja tila siirtyi pankin hallintaan jo vuonna 1848. Tämän jälkeen tislaamolla oli useita omistajia, kunnes vuonna 1880 Roderick Kemp ja Alexander Allen ostivat tislaamon ja Taliskerille alkoi koittaa paremmat ajat. Vuonna 1960 tulipalo tuhosi koko tislaamon, mutta tuotanto käynnistettiin uudelleen kaksi vuotta myöhemmin – modernilla otteella, mutta perinteitä kunnioittaen.
Nykyään Talisker on arvostettu nimi viskin maailmassa. Tislaamolla vierailee vuosittain yli 70 000 kävijää, joten vierailu kannattaa varata etukäteen heidän verkkosivujensa kautta. Talisker tuottaa single malt -viskiä, jonka aromimaailma on savuinen.
Navikaattorin opasteet neuvoivat hyvin perille, vaikka ajoimmekin viimeisestä risteyksestä ohi ja jouduimme kiertämään pidemmän lenkin. Kapean tien varrella laidunti jokunen lammas, mutta ihmisiä ei juurikaan näkynyt. Autosta ulos astuttaessa tiesi heti, että oli tullut viskitislaamolle. Mäskin tuoksu leijaili hyvin vahvana. Jylhänä rannalla seisova Taliskerin tislaamo huokui historiaa.
Vierailu Taliskerilla
Saapuessamme Taliskerille meidät toivotti tervetulleeksi ystävällinen aulahenkilö. Moderni vastaanottotila sisälsi tunnelmallisen baarin ja myymälän, josta sai ostaa matkamuistoja ja viskiä kotiin vietäväksi. Olin varannut kierroksen tislaamolla sekä tastingin.


Kierros alkoi lyhyellä mutta kattavalla perehdytyksellä viskin valmistukseen. Pääsimme tutustumaan Taliskerin tislausjärjestelmään ja viskien omaleimaiseen aromimaailmaan. Kierroksen jälkeen maistelimme tislaamon tuotteita – pieni määrä vettä pipetillä avasi viskin aromit hienosti. Autolla liikkuville tarjottiin tasting-paketti mukaan, mikä oli erinomainen ratkaisu. Noin tunnin kestävä vierailu ja tasting maksoivat 30 €. Tastingiin sisältyivät kolme maisteltavaa viskiä.
Taliskerin viskejä on saatavilla Suomessa Alkosta. Tällä hetkellä myynnissä on viisi heidän viskiään. Pääset Alkon valikoimaan tästä.




Maistetuista viskeistä suosikkini oli portviinitynnyrissä kypsynyt Talisker Port Ruighe, jonka tuoksu oli makea, savuinen ja hedelmäinen. Maussa oli runsaasti savua, mausteisuutta ja pippuria sekä makeaa hedelmäisyyttä.
Skyen saari ja Taliskerin tislaamo tarjosivat unohtumattoman elämyksen – maisemien jylhyys, viskin historia ja paikallinen tunnelma loivat kokonaisuuden, joka jätti vahvan jäljen. Jos suunnittelet matkaa Skotlantiin, suosittelen lämpimästi Skyen saarta – ja lasillista Taliskeria.
Lisää luettavaa:
Talisker distillery: https://www.malts.com/en/distilleries/talisker

