Biodynaaminen,  Rheingau,  Riesling,  Viinitila

Peter Jakob Kühn – Kaiken takana terroir

Matkaan paikallisbussilla Eltvillestä läpi Hattenheimin kunnes saavun pieneen Oestrich-Winkelin kaupunkiin. Lämmin kevättuuli ravistelee valtoimenaan kukkivien Magnolioiden kukintoja. Olen saapunut Saksan Rheingaun viinialueen sydämeen ja menossa vierailemaan huipputuottaja Peter Jakob Kühnin luokse.

Bussipysäkiltä perille minua ohjaa kyltit, joissa opastetaan alueen lukuisten viinitilojen luo. Täällä aikaa saisi kulumaan viikon jos toisenkin. Jatkan matkaa bussipysäkiltä jalkaisin noin 800 metriä hyvin kapeaa katua, jossa aina välillä saa väistää ohi ajavaa autoa liimautumalla talon seinään. Onneksi liikennettä ei näin torstai-aamupäivästä ole juurikaan.

Oestrich kadunkulma
Katu Oestrichin alueella

Saavuttuani perille minut ottaa vastaan hymyilevä Angela Kühn. Tasting tila on kotoisa ja tunnelma kiireetön. Tunnen itseni enemmän kuin tervetulleeksi. Pian paikalle saapuu myös Peter Jakob Kühn. Vaihdamme muutaman sanan isännän kanssa ennen kuin hänen on oltava jo muualla. Angelan mukaan heille on todella tärkeää, että jokainen tilalle saapuva vieras otetaan henkilökohtaisesti vastaan. Vaikka viineistä on tullut todella suosittuja ei toimintaa haluta laajentaa siten, että kohtaamiset vieraiden kanssa jäisivät pois.

Viinien lisäksi puhumme myös perheestä ja perheen merkityksestä, joista kertoo myös tastingtilan nurkalla oleva lasten leikkipaikka ja pihalla hiekkalaatikko.

Peter Jakob Kühn – yli 200 vuotias perheyritys

Viinitilan historia yltää aina vuoteen 1786, jolloin Jacobus Kühn perusti tilan. Tilaa on hoidettu perheomisteisesti yli 230 vuoden ajan. Peter Jakob Kühnin viinit ovat sittemmin niittäneet mainetta Angela ja Peter Jakob Kühnin ja heidän poikansa Peter Bernhardin johdolla.

Tila omistaa viinitarhoja yhteensä 21 hehtaaria. Viinitarhoilla on useita erilaisia mikroilmastoja. Vuodesta 2004 Peter Jakob Kühn on harjoittanut viininviljelyä biodynaamisten viljelyperiaatteiden mukaan. Biodynaamisuus perustuu itävaltalaisen Rudolf Steinerin (1861-1925) oppeihin. Kyseessä on kokonaisvaltainen ideologia, jossa viljely on mahdollisimman luonnonmukaista ja kestävää. Biodynaamisessa viljelyssä on luomuviljelyn tavoin kemiallisten torjunta-aineiden sekä lannoitteiden käyttö kielletty. Viljelyn eri työvaiheet noudattavat biodynaamista kalenteria.

Bionynamiikka merkitsee heille ennen kaikkea lisääntynyttä huomiota viinitarhassa sekä empatiaa viiniköynöksiä kohtaan. Biodymaamisuuden avulla he voivat edistää maaperän elinvoimaisuutta sekä biologista monimuotoisuutta. Tavoitteena on luoda todellinen ja syvä suhde viinintekijöiden, viiniköynösten sekä maaperän välille.

Peter Jakob Kühnin tila

Bionynamiikan periaatteena on luoda tasapaino luonnon ja viljelmän välille sekä häiritä luontoa mahdollisimman vähän. Peter Jakob Kühnin tilalla tämä toteutuu muun muassa käyttämällä luonnonmukaista kompostia, jolloin maaperään palautuu viiniköynöksien ravinteita imevä osa.

Rypäleet poimitaan käsin ja ne puristetaan hyvin hellävaraisesti. Viini käyvät spontaanisti villihiivojen avulla. Luonnonmukainen menetelmä mahdollistaaa viinien ilmentävän erityisesti kasvupaikkaansa ja terroiria.

Elegantit kuohuviinit

Aloitamme tastingin kahdella kuohuviinillä. 2019 Blanc de Noirs Sekt on perinteisellä pullokäymismenetelmällä valmistettu 100 % Pinot noir. Rypäleet ovat poimittu tarhan hieman viileimmiltä ylärinteiltä. Tuoksussa ja maussa kivellisiä- ja sitrushedelmiä. Hieno mousse ja raikas hapokkuus. Erinomainen kalaruokien parina.

2019 Blanc de Blancs on valmistettu Riesling, Pinot Blanc ja Auxerrois rypäleistä. Myös tässä rypäleet on poimittu tarhan viileimmiltä ylärinteiltä. Hedelmäinen tuoksu, jossa aprikoosia, omenaa ja sitruksia. Pehmeä mousse ja hieman kermainen ja mineraalinen maku. Elegantti kuohuviini.

Kaksi kuohuviinipulloa

Erinomaiset Rieslingit

Kuohuviinien jälkeen siirrymme Rieslingeihin. Jakobus Riesling 2023 on raikas, hedelmäinen ja kuiva Riesling, jossa runsaasti sitrushedelmiä. Tasapainoinen ja mineraalinen. Nimensä viini on saanut Kühn tilan perustajalta. Viini on kypsynyt 10 kuukautta sakan kanssa puutynnyreissä sekä terästankeissa.

Hallgarten Riesling Alte Reben 2023 rypäleet on poimittu Hallgartener Hendelbergin, Jungferin, Schönhellin ja Würzgartenin viinitarhoilta, jotka sijaitsevat 180-350 metriä merenpinnasta. Ilmasto on viileämpää ja rypäleet kypsyvät hitaammin kuin alhaalla laaksossa. Viini on käynyt spontaanisti villihiivojen avulla. Tuoksussa ja maussa runsaasti sitrushedelmiä ja mineraalisuutta.

Oestrich Riesling Quarzit 2023 rypäleet on poimittu Oestricher Doosbergin, Klosterbergin ja Lenchenin viinitarhoilta, joissa maaperä muun muassa kalkkikivipitoista lössiä ja merihiekkaa. Vini on käynyt spontaanisti villihiivoilla. Hieman kompleksisempi kuin Hallgarten Alte Reben. Tuoksussa ja maussa sitruksisuutta ja vihreää ruohoa. Hapokas ja mineraalinen.

Oestrich Klosterberg 2022 rypäleet ovat peräisin Oestrich Klosterberg viinitarhoilta. Maaperä on kalkkipitoista lössiä, jossa mukana myös kvartsia. Teräksinen ja hyvin mineraalinen Riesling, jossa sitruksia ja hieman petroolia.

Hallgartener Hendelberg 2022 rypäleet ovat poimittu nimensä mukaisesta viinitarhasta, joka sijaitsee jopa 300 metriä merenpinnan yläpuolella. Tarhan rinteet ovat hyvin kaltevia, joka edistää auringon vaikutusta niin keväällä ja syksyllä. Tuoksussa ja maussa sitrus- ja kivellisiä hedelmiä sekä hieman ananasta ja petroolia.

Seuraavaksi siirryimme maistamaan tilan Grosses Gewächs (GG) viinejä.

Jungfer GG 2022 rypäleet tulevan viileimmältä alueelta. Hyvin tiukka ja intensiivisen hapokas. Hyvin erityislaatuinen viini, mutta ehdottomasti oma suosikkini. Hieman helpommin lähestyttävämpi on Lenchen GG 2022, joka on myös hyvin hapokas, mutta kesympi kuin Jungfer.

Dooseberg GG 2002 rypäleet tulevat tarhalta Oestrichin itälaidalla, 120 metriä merenpinnasta. Nimi viittaa Rheingaun murteen sanaan ’Doos’, joka tarkoittaa mäyrää. Viinissä on runsaasti sitrushedelmiä sekä hieman yrttisyyttä. Hyvin pitkä ja mineraalinen loppumaku.

St Nikolaus GG 2022 tulee alueen lämpimämmältä tarhalta, Reinin rannalta. Osa köynöksistä on 45-65 vuotta vanhoja. Viinissä on sitrushedelmien lisäksi myös trooppisia hedelmiä. Tasapainoinen viini, joka sopii erityisesti kermaisten kalaruokien kanssa.

Ikkunasta avautuma maisema viinitarhaan
Tasting tilan ikkunasta avautuu maisema viinitarhaan ja aina Taunus metsään saakka.

Spätburgunder ja makeat viinit

Hallgartener Frühernberg Spätburgunder 2022 on 100 % Pinot Noir jonka rypäleet tulevat Hallgartener Schönhellin alueelta jossa viiniköynökset kasvat kevyellä soramaalla. Viinissä runsaasti punaisia metsämarjoja ja mausteisuutta. Hapokas ja tasapainoinen kokonaisuus.

Lopuksi maistoimme vielä kahta makeaa viiniä. Lenchen 2019 Spätlese on elegantti ja hienostunut makea viini. Makeutta tasapainottaa hyvä hapokkuus. Lenchen 2018 Auslesen tuoksussa ja maussa aprikoosia, hunajaa ja kukkaisuutta. Myös tässä hyvä hapokkuus. Syksyllä Lencheniin kerääntyy usein aamunsumua, joka on ihanteellinen Botrytis cinerean, makeiden viinien jalohomeen kehittymiselle.

On tullut aika kiittää Angelaa vieraanvaraisuudesta ja upeasta kokemuksesta. Vielä viimeiset kuvat ulkoa ja sitten matka jatkuu kohti bussipysäkkiä hiljaisessa Oesterichin kylässä.

Maistaessani viinejä tavallisena torstaina samalla katsoen ikkunasta avautuvaa maisemaan viljelyksille ja aina Taunus metsään asti, voin todella ymmärtää mitä terroirilla tarkoitetaan. Peter Jakob Kühn viinit todella ilmentävät alkuperäänsä ja viineistä voi aistia tietyn palstan ominaispiirteet.

Lisää luettavaa: Weingut Peter Jakob Kühn https://www.weingutpjkuehn.de/en/home/