Kuukauden rypäle,  Ranska,  Saksa,  Silvaner

Kuukauden rypäle: Silvaner

Syyskuun kuukauden rypäle on Silvaner. Tämä alunperin saksalainen lajike on mielestäni jäänyt pitkälti toisen saksalaisen, Rieslingin varjoon.

Kasvupaikka

Silvaner on siis kotoisin Saksasta, jossa se olikin 1990-luvun alussa Saksan suosituin viini. Vuosien saatossa se on joutunut luovuttamaan kasvutilaa ja suosiotaan erityisesti Rieslingille. Silvanerin tunnetuimpana alueena on pidetty Frankenia, joka sijaitsee Frankfurtista itään. Täällä Silvaner on kasvanut aina vuodesta 1659.

Saksan lisäksi, Silvaner on tunnettu erityisesti Ranskan Alsacessa. Ranskassa Silvaner onkin nimeltään Sylvaner. Niin kuin Saksassa, myös Alsacessa Sylvaner on joutunut antamaa tilaa Pinot Gris’sille ja Pinot Blancille.

Sylvaneria viljellään myös Tšekissä. Etiketissä voi tuolloin lukea Sylvánské Zelené tai Zelen. Silvaneria viljellään myös Itävallassa ja Sveitsissä, sekä myös Italian Alto Adigessa. Alkossa on tällä hetkellä myynnissä Silvaner -viinejä vain Saksasta ja Ranskasta.

Silvaner – maku ja tyyli

Silvaner mielletään maultaan usein neutraaliksi ja vaatimattomaksi. Ehkä siksi se on menettänyt suosionsa voimakkaalle ja vivahteikkaalle Rieslingille. Silvanerissa maistuu usein raikas sitruksisuus, omena, persikka, yrtit ja kukkaisuus. Lisäksi siinä voi aistia myös mineraalisuutta ja savuisuutta.

Saksassa Silvaner– viinit ovat usein kevyitä ja kuivia. Alsacen Sylvanerista voi löytyä lisäksi savuisuutta ja mausteisuutta. Silvaner on parhaimmillaan nuorena, joten sitä ei suositella kellariin säilöttäväksi. Silvaneria valmistetaan lajikeviininä sekä usein myös sekoitteena, esimerkiksi Pinot Blancin, Muscatin ja Rieslingn kanssa.

Winzergenossenschaft Herxheim am Berg Silvaner Trocken 2019

Winzergenossenschaft Herxheim am Berg Silvaner Trocken 2019

Valitsin maisteltavaksi Alkon vakiovalikoimasta Silvanerin Saksan Pfalzista. Winzergenossenschaft Herxheim am Berg Silvaner Trocken 2019 on kuiva ja hapokas. Viinin väri on kirkas, vaaleankeltainen. Tuoksu on kohtalainen ja siinä voi aistia sitruunaa, vihreää omenaa, yrttisyyttä ja kukkaisuutta. Kuiva ja hapokas maku toistaa tuoksun aromit. Lisäksi siinä on mineraalisuutta. Tämä viini sopii tarjoiltavaksi erityisesti kala- ja kasvisruokien kanssa. Viinissä on alkoholia 13 % ja sokeria 6 g/l.

Jos haluat maistaa Sylvaneria Alsacesta, Alkon vakiovalikoimasta löytyy esimerkiksi Gustave Lorentz Sylvaner Réserve 2019, tai Domaine Loew Sylvaner Westhoffen 2019.

Silvaner ja ruoka

Silvaner on monipuolinen ruokaviini, koska se on maultaan melko neutraali, mutta hapokas. Kokeile Silvaneria kalan ja vaaleiden liharuokien kanssa, sekä erilaisten kasvisruokien ja esimerkiksi tofun parina.