Alkuviini,  Biodynaaminen,  Espanja,  Viinitasting

Raventós i Blanc ja Can Sumoi – luontoa kunnioittavia viinejä Espanjasta

Kevät on kuohuviinien aikaa. Pari viikkoa sitten pääsin maistamaan mielenkiintoisia espanjalaisia kuohuviinejä sekä biodynaamisia viinejä samppanja-asiantuntija Sanna Pöyryn johdolla. Illan oli järjestänyt Suomen Sommelierit yhdessä Wineworld Finlandin kanssa.

Raventós i Blanc

Raventósin perheen viinitila sijaitsee Espanjan Penedèsin alueella. Viinitalolla on hyvin pitkä historia. Se on toiminut jo 21 sukupolven ajan, vuodesta 1497 saakka. Kyseessä onkin yksi maailman vanhimmista dokumentoiduista viininviljelyperinteistä. Viinitilaa tänä päivänä edustaa Pepe Raventós. Viinejä viljellään biodynaamisesti ja he ovat sitoutuneet ylläpitämään tilalla luonnon harmoniaa.

Raventósin filosofia perustuu ihmisen ja luonnon välisen suhteen ylläpitämiseen. Heidän periaatteenaan on mahdollisimman vähäinen kajoaminen (low intervention), eli viinin teossa suositaan mahdollisimman vähäistä puuttumista. Rypäleet poimitaan aina käsin, ja maan muokkaukseen käytetään myös hevosia. Tilalla on yhteensä kolme hevosta, joista kaksi ovat työhevosia tilalla ja yksi perheen lapsen ratsastushevosena.

Kuva: Raventós

Haave omasta appellaatiosta

Raventós on luonut Cava appellaation, mutta vuonna 2012 he päättivät, että on tullut aika erota Cavasta. Heidän tavoitteenaan on perustaa oma appellaatio, Conca del Riu Anoia DO. Samaan aikaan he halusivat eroon myös Chardonnay -rypäleistä, jotka poistettiin pelloilta.

Conca del Riu Anoia DO

”Ilmastomme, perinteiset lajikkeet, geologia ja ikivanhat perinteet tällä alueella, Anoia-joen laaksossa, mahdollistavat sen, että maailman aidoimpia kuohuviinejä voidaan valmistaa” – Pepe Raventós-

Raventós i Blanc on sitoutunut käyttämään vain kotoperäisiä lajikkeita. Lisäksi he käyttävät vain 100 prosenttisesti biodynaamisia menetelmiä tilallaan. Viinin kasvatus ja valmistus ovat heidän omissa käsissään, koska heidän tavoitteena on ihmisen ja luonnon välisen suhteen ylläpitäminen. Neljäntenä periaatteena on, että viini on aina vuosikertaviiniä ja se ikääntyy hiivasakan kanssa vähintään 18 kuukautta. Kyseinen aika on pidempi verrattuna vuosikerrattomaan Cavaan, joka tulee olla hiivasakan kanssa vähintään 9 kuukautta.

Maaperä ja ilmasto

Anoia joella on hyvin erityinen historia. 20 miljoonaa vuotta sitten Korsika ja Sardinia irtautuivat mantereesta jolloin Penedesin laakso muodostui. Laakso oli Välimeren alla noin neljä miljoonaa vuotta. Sittemmin Anoia joen suisto kuivui, jolloin merestä jäi jälkeen suuria hiilihappopitoisen meren eliöstön fossiileja kalkkikivikallioon. Tästä syystä heidän maaperänsä on heidän mukaansa ainutlaatuinen.

Kuva: Raventós

Talvet ovat leutoja ja kesät kuumia sekä kuivia. Meri heikentää lämpötilan vaihteluja ja toisaalta taas Katalonian rannikkoalue suojaa liialliselta kosteudelta. Serra d’en Compte ja Montserratin vuoristot suojaavat Pyreneiltä puhaltavilta kylmiltä tuulilta. Raventósin viinitalolla on hienot verrkosivut, joilta löytyy paljon lisätietoa, linkki sivuille tästä.

Maistellut viinit

Raventós i Blanc de Blancs 2018. Rypäleet (Macabeo 39 %, Xarel-lo 40 %, Parellada 15 % ja Malvasia de Stiges 6 %) poimitaan 40 vuotta vanhasta viinitarhasta, Vinya del Llac. Ensimmäinen käyminen tapahtuu terästankeissa, ja toinen käyminen pullossa hiivasakan kanssa 18 kuukautta. Alkoholia on 12,2 % ja sokeria 6 g/litrassa.

Kohtalaisessa tuoksussa omenaa, sitruunaa, hentoa parfyymisyyttä ja paahteisuutta. Maku on rutikuiva, runsas ja toistaa tuoksun aromit. Kohtalaisen pitkä ja raikas loppumaku. Erinomainen kuohuviini esimerkiksi aperetiiviksi, maljajuomaksi tai tarjottavaksi pikkusuolaisten kanssa. Saatavilla Alkosta. Linkki viiniin tästä.

Kuva: Taru / Wine For You

Raventós i Blanc de Nit Brut 2018. Rypäleet (Xarel-lo 40 %, Macabeo 39 %, Parellada 15 %, Monastrell 6 %) tulevat Serral kukkulan terassirinteiltä. Ensimmäin käyminen terästankeissa ja toinen käyminen hiivasakan kanssa 18 kuukauden ajan. Alkoholia 13,2 % ja sokeria 9 g /litrassa.

Tässä roseessa on kaunis vaaleanpunainen väri. Kohtalaisessa tuoksussa omenaa, sitruunaa, metsämansikkaa ja parfyymisyyttä. Maku on kuiva, hapokas ja se toistaa tuoksun aromit. Tämä viini sopii myös aperetiiviksi, pikkusuolaisten kanssa tarjottavaksi tai nautittavaksi esimerkiksi kalan kanssa. Saatavilla Alkosta, linkki viinin tästä.

Raventós i Blanc De La Finca Brut Nature 2016. Tämä viini valmistetaan tilan vanhimpien viiniköynösten rypäleistä (Xarel-lo 60 %, Macabeo 25 %, Parellada 15 %) Vinya dels Fossillsin alueelta. Ensimmäinen käyminen terästankeissa, ja toinen käyminen pulloissa vähintään 30 kuukautta hiivasakan kanssa. Alkoholia 12,3 % , ei lisättyä sokeria.

Viinissä on vaalean keltainen väri. Kohtalaisessa, hieman kehittyneessä tuoksussa omenankotaa ja pähkinäisyyttä. Maku on kuiva, runsas ja kevyen hapokas. Viiniin ei ole lisätty yhtään sokeria, mutta silti siinä on aistittavissa hieman makeaa. Tämä johtuu poikkeuksellisen lämpimästä kesästä vuonna 2016 ja kypsistä rypäleistä. Sanna Pöyryn mukaan tällaisessa tapauksessa viiniin ei välttämättä lisätä ollenkaan sokeria, niin kuin tässä tapauksessa. Tyylikäs viini juhlavampiin hetkiin, sekä esimerkiksi äyriäisten kanssa tarjottavaksi. Saatavilla Alkosta, linkki viiniin tästä.

Kuva: Taru / Wine For You

Raventós i Blanc Textures de Pedra 2016. Viinitarha Vinya Més Alta sijaitsee tilan korkeimmalla pisteellä, Turó del Serralin huipulla. Rypäleet Bastard Negre 25 %, Xarel-lo 50 % ja Sumoll 25 %. Bastard Negre rypäleet säilyttävät loistavasti hapokkuutensa, joten se antaa viinille erinomaisen potentiaalin esimerkiksi kellariin säilytettäväksi. Ensimmäinen käyminen terästankeissa ja toinen käyminen pullossa vähintään 48 kuukautta hiivasakan kassa. Alkoholia 12 %, ei lisättyä sokeria.

Viinissä on keskivaalea keltainen sävy. Kohtalaisessa, hieman kehittyneessä tuoksussa punaista, kypsää omenaa. Maku on kuiva ja hieman kehittynyt. Maku toistaa tuoksun aromit. Vuosikertaa 2016 on valmistettu vain noin 10.000-11.000 pulloa. Erinomainen kuohuviini juhlavaan hetkeen tai tarjottavaksi pikkusuolaisten, kalan tai salaatin kanssa. Saatavilla Alkosta, linkki viiniin tästä.

Kuva: Taru / Wine For You

Can Sumoi

Pääsimme maistamaan illan aikana Raventos i Blancin uutta projektia, Can Sumoi viinejä. Can Sumoi viinit tulevat Penedesin eteläosassa sijaitsevan Paix Penedèsin lähellä sijaitsevalta tilalta. Can Sumoi on perustettu vuonna 1645. Viinit ovat alkuviinejä ja ne on valmistettu ilman lisättyä sulfiittia. Viineissä käytetyt alkuperäislajikkeet ovat Xarel-lo, Sumoll ja Garnatxa.

Maistellut viinit

Can Sumoi Ancestral Montonega 2020. Viini valmistetaan käyttäen Méthode ancestrale -menetelmää. Siinä ensimmäinen käyminen keskeytetään ja viini laitetaan pulloon, jolloin pullossa alkaa käydä pientä kuplintaa. Kyseessä on maailman vanhin menetelmä valmistaa kevyesti kuohuvia viinejä. Menetelmällä valmistettuja viinejä kutsutaan myös nimellä Pét Nat. Méthode ancestrale -menetelmä on lähtöisin Ranskasta.

Viinissä on kaunis vaalean sitruunankeltainen väri. Tuoksu on hedelmäinen. Kuivahkossa maussa sitrushedelmiä. Alkoholia tässä viinissä on 9,5 %. Erinomainen viini kesäiseen picnic koriin. Viiniä ei ole vielä saatavilla Alkosta.

Kuva: Taru / Wine For You

Can Sumoi Xarel-lo 2020. Viini on valmistettu 100 % Xarel-lo rypäleistä. Alkoholia on 12 %. Viinissä on vaalea keltainen väri. Kohtalaisen intensiivisessä tuoksussa omenaa, päärynää ja sitruunaa. Maku on hedelmäinen ja siinä on kohtalaisen pitkä loppumaku. Erinomainen viini äyriäisille tai esimerkiksi tapasten kanssa nautitttavaksi. Viini löytyy Alkosta, linkki viiniin tästä.

Can Sumoi Perfum 2020. Viini on valmistettu Parellada, Macabeo ja Muscadelle -rypäleistä. Alkoholia on 11 %. Kohtalaisen intensiivisessä tuoksussa omenaa, sitruunaa, kukkaisuutta ja pähkinää. Keskihapokas ja kuiva maku toistaa tuoksun aromit. Kohtalaisen pitkä loppumaku. Tarjoile salaatin kanssa tai aperitiivinä. Viini löytyy Alkosta, linkki viiniin tästä.

Kuva: Taru / Wine For You

Can Sumoi La Rosa 2020. Tämä roseeviini on valmistettu käyttäen Parellada, Xarel-lo ja Sumoll -rypäleistä. Alkoholia 11 %. Väri on vaalea lohenpunainen. Nuorehkossa tuoksussa mansikkaa, persikkaa ja omenaa ja sitruunaa. Maku on kuiva ja kohtalaisen hapokas sekä mineraalinen. Erinomainen viini sushille. Viini löytyy Alkosta, linkki viiniin tästä.

Can Sumoi Sumoll Garnatxa 2019. Garnacha ja Sumoll -rypäleistä valmistettu punaviini. Alkoholia 13 %. Viinissä on keskisyvä rubiininpunainen väri. Kohtalaisen runsaassa tuoksussa hillottua kirsikkaa, mustapippuria, karhunvatukkaa ja yrttisyyttä. Maku on kuiva, kevyesti hapokas ja siinä on pehmeät tanniinit. Maku toistaa tuoksun aromit. Kohtalaisen pitkä loppumaku. Viini löytyy Alkosta, linkki viiniin tästä.

Kuva: Taru / Wine For You